Venttiilipajan tarina alkoi vuonna 1993. Silloin Hankkijan koneistajana vuodesta 1968 työskennellyt Pertti “Kalifi” Taskinen alkoi luomaan omaa koneistamoaan Kettulanlahteen omakotitalon yhteyteen poikansa Petri “Poitsu” Taskisen kanssa.
Näihin aikoihin toiminnassa keskityttiin pääsääntöisesti sylinterikansien kunnostamiseen, sekä kansiremontteihin kokonaisuudessaan.
Toiminta jatkui Kettulanlahdessa vuoteen 2010 saakka, kunnes Leväseltä löytyi kasvaneeseen kysyntään ja tulevaisuuden suunnitelmiin paremmin vastaavat suuremmat tilat. Ennen muuttoa uudet toimitilat remontoitiin täysin, ja toiminta uusissa puitteissa pääsikin alkamaan 15.8.2010.
Kaksi vuotta uusiin tiloihin siirtymisen jälkeen alkoi myös hallinnollinen siirtymä Pertin eläköitymisen häämöttäessä lähitulevaisuudessa. Sukupolvenvaihdos toteutettiin heinäkuussa 2012, jolloin koneistamoyrittäjän saappaat siirtyvät Petri Taskiselle. Pertti jatkoi yrityksessä opettajan roolissa ammentaen vuosikymmenten kokemustaan uusien työntekijöiden koulutukseen ja haastavimpien koneistuspulmien ratkaisuun.


Vuoteen 2019 siirryttäessä Kuopion Venttiilipaja osti JR-Repairs Oy:n osakekannan liiketoimintoineen. JR-Repairssin autoasentajat, 20 vuotta työkavereina työskennelleet Matias Sauhke ja Sami Turunen liittyivät tässä yhteydessä Venttiilipajan palkkalistoille. Samalla myös Venttiilipaja muutettiin kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi. Viimeisin lisäys työvoimaan tapahtui vuonna 2020, kun Petri Hyvärinen liittyi riveihimme korjaamon työnjohtajaksi. Isän ja pojan pieni kansipaja omakotitalon kellarista on kasvanut 29 vuodessa täyden palvelun moottorikoneistamoksi, ja autokorjaamoksi, jossa suuremmatkin moottoriremontit onnistuvat saman katon alla.
Meiltä onnistuvat niin raskaankaluston moottoreiden kunnostukset kuin mopon sylinterin porauksetkin, henkilöautojen huollot ja korjaukset sekä myös korkeaviritteisimpienkin moottorien valmistaminen. Varaosaverkostomme kattaa varaosien lisäksi myös uudet sylinterikannet ja kokonaiset vaihtomoottorit. Työn laadussa rima on asetettu korkealle ja otamme vastaan jatkuvasti kehittyvän moottoriteollisuuden innovaatiot mahdollisuutena kehittää toimintaamme paremmaksi vuosi vuodelta.
